Siirry pääsisältöön

Niin se on modistettu - lisätään sääntöjä, taikaa ja hemmetisti tekstinpätkiä

Älä anna pirtsakoiden värien hämätä, koska kyseessä on pohjimmiltaan synkkä fantasiamaailma, jossa pimeyden voimat pyrkivät maailmanlaajuiseen merkitykseen, vaikutusvaltaan tai suoraan herruuteen, kukin omien motiiviensa ja keinojensa ohjaamana. Kyse ei ole aina pelkästä valloitushalusta; joskus kyse voi olla myös jo saavutetun aseman säilyttämisestä, riippuen ryhmittymästä ja tilanteesta, mutta kaikki edustavat silti vallanhimoa. Olen suunnitellut pääasiassa pahoja tai semi-pahoja ryhmittymiä – täysin hyviä ei ole ainakaan vielä suunnitteilla.

En ole tekemässä sankarisimulaattoria. Suuri osa hauskuudesta syntyy uusien, kömpelöiden sotilaiden kouluttamisesta korvaamaan kokeneemmat, jos ja kun nämä kaatuvat. Pelaaja voi toki “savescummata” modin läpi samalla pienellä sankariryhmällään, mutta sankarillinen grindi saattaa lopulta jäädä kampanjassa ilman todellista haastetta. Toivon, että epätäydellisyys ja epävarmuus parantavat kokonaispelikokemusta. Tai ehkä lisään myöhemmin loppupäähän joitakin tuskallisen vaikeita valinnaisia tehtäviä. Kuka tietää.

Modissa ei aluksi ollut juurikaan tarinankerrontaa, koska huomasin sen vain hidastavan pelillisen pohjan valmistumista. Nykyään suurin este pelimaailman edistymiselle on luultavasti oma vaikeuteni löytää oikea tasapaino leikkisyyden ja vakavuuden välillä. Toisaiseksi olen ensisijaisesti assettien tekijä, ja siinä suurin osa osaamisestani on. Tykkään kyllä kovasti cutscenejen tekemisestä joo, ja nykyään jopa fiilistelen artikkeleiden kirjoittamista. Toivon, että ajan kanssa fantasiamaailman ryhmittymien omaperäisyys muodostuu itselleni vahvuudeksi.

Sääntöjen luominen, tasapainottaminen ja siistiminen vie minulta joskus huomattavasti enemmän aikaa kuin pelkän grafiikan tekeminen, mutta se on ihan okei, koska pelin täytyy lopulta toimia hyvin. Nykyään harvoin muokkaan ns. placeholder-grafiikkaani, mutta huomaan säätäväni kirjoitettuja sääntöjä jatkuvasti, vaikka luulin niiden olleen täysin valmiita jo kuukausia sitten. Ja sitten on vielä testaus, joka ei lopu koskaan.

Olen jo melko sinut sen kanssa, että uudet ideani pelimekaniikoista eivät koskaan päädy kyseessä olevaan OXCE-pelimoottoriin. Vaikka kompromissien tekeminen ja vaatimattomampaan lopputulokseen tyytyminen voi joskus olla henkisesti vaikeaa, ei-koodaajana on parempi vain hyödyntää olemassa olevia keinoja mahdollisimman mielenkiintoisilla tavoilla.

Pelaan itse yleensä lyhyissä sessioissa ja nopeatahtisesti. Modia on myös testattu tällä tavalla, joten en voi täysin taata sen sopivan muunlaiseen pelikäyttöön. Tavoitteeni on, ettei kenttiin tarvitsisi käyttää turhan paljon aikaa ja että kampanja etenisi melko nopeasti.

Olen lisäämässä taikuutta modiin! Nyt taikuus yhdistää kaikkia ryhmittymiä, ja olen siihen erittäin tyytyväinen.


Demoon on vielä paljon tekemistä.

Suositut tekstit